maanantai 12. toukokuuta 2014

Pingviinit tanssii uniin

Osallistuimme Minnan kanssa molemmat fb:n ompeluryhmän tapahtumaan, jossa tilattiin ylläripaketti vailla mitään tietoa, mitä se sisältää. Tai no, jotenkin se liittyi ompeluun, se oli varmaa :) Ei siis aivan sikaa säkissä kuitenkaan. Paketin sai avata perjantaiaamuna klo 08 ja siitä piti ommella jotain samana iltana klo 21-23 välisenä aikana. Tällä kertaa tapahtumaan taisi osallistua n. 135 naista. On todella hauska ajatella ommellessa, että samasta kankaasta ompelee samaan aikaan iso joukko naisia omissa kodeissaan ympäri Suomea. Paketista paljastui Puhde-puodin mustavalkoinen Pingviinitanssi-luomutrikookangas, jolla oli kokoa n. 80x80cm.

Vähän aikaa aamupäivällä tuijottelin kangasta ja yritin saada sen kertomaan miksi haluaa muuttuvan. Jotain jujua piti saada mukaan. Ja kyllä se idea siitä sitten syntyi; nuorimmaiselle yöpuku, johon jalkateriin pingviinin räpylät!



Yöpuvun kaavaksi löytyi Minnalta lainatusta Ottobrestä (1/2014) Elephant march -potkupuku, johon piirsin jalkateriin nuo räpylät. Ompelin sen 74cm kokoisena, joka on vielä hieman reilu pojalle, muttei käyttöikä jäisi kovin lyhyeksi. Kun jalkaterällisestä yöpuvusta loppuu pituus, niin se todella loppuu ja ei ole enää miellyttävä päällä. Puvun takana on piilovetoketju.



Alunperin toisen hihan piti olla pingviinitanssi-kankaasta, mutta kangas loppui kesken ja leikatessa piti ottaa extempore suunnitelma B käyttöön ja niinpä molemmat hihat tulivat mustasta trikoosta. Toiseen hihaan ompelin turkoosin resorin ja toiseen valkoisen. Pääntiellä on musta resori. Jalkaterän päät, räpylät siis ;) täytin vanulla. Kaikki ei mennyt todellakaan kuin Strömsössä, mutta yöpuku valmistui, vaikka meni pari tuntia yliajalle ja pääsee heti käyttöön pojalle. Meillä vauva on vähän aikaa sitten löytänyt varpaansa, joten nyt on yöpuvussa jotain mielenkiintoista tutkittavaa. Luulee vielä pieni, että varpaiden tilalle on yhtäkkiä kasvaneet räpylät ;)


Kaava: Elephant march -potkupuku (OB 1/2014) 74cm lisättynä räpylöillä
Kankaat: Pingviinitanssi-luomutrikoo (Puhde-puoti) ja musta trikoo (EK)
Resorit: turkoosi resori (Majapuu), musta ja valkoinen resori (Jätti-Rätti)
Vetoketju: valkoinen piilovetoketju (Jätti-Rätti)


Hyvää yötä, rakas pikku Pinguni!



-Jaana-

6 kommenttia:

  1. Voi apua, miten ihana :) Aivän älyttömän hauskat räpylät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) käyttäjäkin tykkää räpylöistään ;)

      Poista
  2. Ihan ylisöpö pikkupingviini sulla siellä! Ja pikkasenko sä oot taitava ompelemaan! Nim. Haalarimerkkien harsiminen oli opiskeluaikana jo hieman liian haastavaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haalarimerkkien ompelu oli tylsää. Nyt saan ommella partsamerkkejä :/ Ja kiitos kehuista, Pingukin kiittää :D

      Poista