tiistai 30. kesäkuuta 2015

Käsityövuoden 2015 välitilinpäätös

Koska tähän blogiin kertyy käsitöitä vuoden mittaan suhteellisen paljon, on syytä tehdä nyt puolessa välissä vuotta välitilinpäätös kuvakoosteen muodossa. Mitä Villa & Villa -blogissa on ollut vuoden 2015 ensimmäisten kuuden kuukauden aikana? Samanlaisen kuvakoosteen teimme vuoden 2014 lopussa blogin ensimmäisestä 8,5 kuukaudesta. Näistä näkee helpolla millaisia käsitöitä blogissamme on ollut esillä ja on samalla itsellemme mukava yhteenveto kaikesta tehdystä. Tai ainakin blogissa olleesta ;)


Tammikuussa Jaanan villassa ommeltiin lintukännykkälaukku kaverille valkoisesta tekonahasta sekä vauvalahjaksi vaunuverho ja tilkkupeitto, joissa pöllövaari oli univahtina. Lisäksi kummityttö sai lahjaksi kylpyviitan ja omat tytöt pyyheturbaanin. Koruja syntyi kolmin kappalein; yksi helmikoru blogin arvontaan 100. postauksen kunniaksi ja kaksi puuhelmikorua omaan käyttöön.





Tammikuussa Minnan villassa ommeltiin merinovillaasut lapsille sekä samisteltiin Noshin kankaista ommelluissa collegeasuissa.



Helmikuussa Jaana ompeli hyväntekeväisyyshuutokauppaan väritettävän essun sekä neljä trikoohuivia. Lisäksi ystävänpäivälahjaksi valmistui sydänystävälle Polly rocks -pussukka ja ystävänpäivän vaatevaihtoylläriin perhospaita sekä polka dots -laukku. Tyllikassi vaihtui kaverin painamiin, upeisiin kankaisiin ja nuorempi tyttö sai voimistelupuvun.





Helmikuussa Minna ompeli hienosta karttakankaasta tutkimusmatkailijalle hupparin ja t-paidan sekä siihen sopivat housut. Itselle valmistui useammat rintaliivit Make Bran kaavoilla. Tyttö sai kirjaimellisesti makeita vaatteita lakukankaista ja niihin sopivista t-paidasta sekä hameesta. Minnakin osallistui samaan ystävänpäivän vaatevaihtoylläriin ja ompeli siihen mekon, jossa sydämenmuotoinen aukko selässä sekä pojalle pipon heijastavin kuvin.




Maaliskuussa Jaana ompeli useamman raitavaatteen; venepääntiellisen mekon, kevättakin Ikean kankaista ja trikoopaidan venepääntiellä. Lisäksi tuli ommeltua kaikille kolmelle lapselle heijastinliivit ja keskimmäiselle trikoopaita ja hame -setti perhosen kuvilla. Ompelutilaan Jaana teki kellon sekä Keep calm -julisteen kehyksiin.





Maaliskuussa Minna ompeli tytölle kauniin kevättakin perhoskoristeella ja pojalle kevätmaiharin. Itselle valmistui uusi avainkoru.



Huhtikuussa Jaana ompeli hellemekon, tyllikassin blogin 1v. arvontaan, väritettävän kassin synttärilahjaksi ja molemmille tytöille omat leivontaessut.



Huhtikuussa Minna ompeli molemmille lapsille digiprinttipaidat ja itselle mustan, tyylikkään kevättakin sekä pallohelmaisen hameen.



Toukokuussa Jaana ompeli veneeseen tarvikepussukan sekä tyynynpäälliset. Partiolaiselle ommeltiin hame, joka oli vinkkinä muillekin partiomarssivaatteita pohtiville ompelutaitoisille. Blogissa oli myös kuvakooste osasta vuoden aikana valmistuneista pipoista ja huiveista. Lontoon reissulta esittelyyn pääsi pitkä lista kangaskauppoja.







Toukokuussa Minna ompeli toisen kevättakin tytölle ja itselle farkkumekon työkäyttöön. Kotiin syntyi kehystaulu viime kesän Tanskan reissun simpukoista.



Kesäkuussa Jaana ompeli paperikassin suojan, johon painettiin perunalla kuviot. Lisäksi itselle valmistui juhannusompeluhaasteen tuotoksena pääskykietaisumekko ja blogiin tuli ohje vauvan tai taaperon solmupipon ompeluun. Lisäksi Jaana ompeli kasan pussukoita niin synttärilahjaksi kuin iPadeillekin.






Kesäkuussa Minna ompeli ötökkäpaidan ja shortsit pojalle sekä perhospaidan ja shortsit tytölle. Tyttärelle ommeltiin myös digiprinttikankaasta mekko ja itselle maksimekko saman juhannushaasteen tuotoksena, johon Jaanakin osallistui.



Käsityövuoden 2015 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana blogissa…
  … oli 50 julkaisua.
  … oli 91 tuotosta, joista
          84 ommeltua,
          4 korua ja
          3 askarreltua.
  … oli kaksi arvontaa.
  … oli yksi ompeluohje.
  … oli yli 21.000 käyntiä ja yli 34.000 katsottua sivua! Toista sataa käyntiä per päivä. Oho ja iso kiitos kaikille lukijoille sekä erityisesti lukuisista kommenteista :)

Käsityövuosi 2015 jatkukoon tässä blogissa. Sama paikka, samat kujeet :D


-Jaana & Minna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti